perjantai 9. joulukuuta 2011

Tiimioppiminen

Mitä on tiimioppiminen ja miksi se edistää oppimista? Tämä meidänkin käyttämä oppimismuoto on vasta pikkuhiljaa nostamassa päätään ja on yhä melko tuntematon, vaikka sen alkulähteillä, Tiimiakatemialla Jyväskylässä, se onkin pyörinyt lähes 20 vuotta.

Tiimioppiminen on oppimista, jossa luokkaopetuksen sijaan opiskellaan opiskelijoista koostuvissa tiimeissä, jota ohjaa yksi opettaja, valmentaja. Ainakin Suomessa yleisin tapa on malli, jossa ryhmä perustaa osuuskunnan ja toimii oikean liike-elämän pelisääntöjen mukaan, tehden erilaisia projekteja. Tiimioppimisessa tietojen soveltaminen ja oma-aloitteisuus on suuressa asemassa, joka nykyajan työelämässä on yksi iso osatekijä, koska vastuualueet ovat nykyään laajoja ja organisaatioiden alimmillakin portailla.

Tiimioppimisessa suurin vastuu oppimisesta on oppilaalla itsellään. Hän ei voi turvautua siihen, että opettaja antaa oikeat vastaukset, vaan hänen on otettava selvää itse tarvittavista asioista ja sisäistettävä ne ainakin osittain. Vasta sitten kun jonkin asian sisäistää, sitä voi käyttää hyödyksi.

Koska projektit ja asiakkaat ovat aitoja, vastuu painaa ja motivaatio on korkea. Tämä on edellytys tehokkaalle oppimiselle. Toki jokaisen tiimin matkaan mahtuu ns. vapaamatkustajiakin, mutta yleensä he karsiutuvat jo alkuvaiheessa.

Kun tietoja ja taitoja hankitaan tarpeen mukaan, eli projekteihin liittyen, on niiden hankkimiseen enemmän motivaatiota, verrattuna siihen, että luet esimerkiksi 4 kuukautta teoriaa ja vastailet tämän urakan lopuksi paperilla opettajan laatimiin kysymyksiin, mikä pääasiassa testaa vain lyhytaikaista muistia.

Toki oppimistyylejä on erilaisia, mutta omasta mielestäni työelämään valmistautuessa paras valmistautumistapa on tehdä töitä ja tätä tiimioppiminen nimenomaan painottaa.




perjantai 25. marraskuuta 2011

Uusi aika markkinoinnissa

Netti kääntää markkinoinnin täysin päälaelleen. Siinä missä ennen kaikki markkinointi perustui asiakkaan keskeyttämiseen (tv-, radio-, lehtimainokset), on netti tuonut mukanaan uudet mahdollisuudet ja haasteet.

Netti mahdollistaa reaaliaikaisen vuorovaikutuksen sekä asiakkaan ja yrityksen välillä, B2C, mutta myös asiakkaan ja asiakkaan välillä, C2C. Varsinkin asiakkaiden välinen vuorovaikutus on todella iso mahdollisuus markkinoinnin näkökulmasta, jossa sosiaalinen media näyttelee suurta roolia.

Netti mahdollistaa myös tarkkojen analyysien muodostamisen vierailijoiden käyttäytymisestä. Verkkosivuilla voi tarkasti seurata vierailijan kulkemaan reittiä, nähdä eniten luetut sivut, nähdä mitä tuotteita vierailija on tarkastellut ja paljon muuta. Tämä ei kivijalkakaupoissa ole todennäköisesti koskaan mahdollista.

Se kuka tätä markkinarakoa osaa parhaiten hyödyntää, on vahvoilla ennen seuraavaa suurta mullistusta markkinoinnissa. Ja se voi olla jo ihan nurkan takana, koska mikään ei ole ikuista...




Maailman ensimmäinen

Tämä blogi on osa osuuskuntamme markkinointikanavaa, joilla pyrimme vaikuttamaan, herättämään keskustelua ja saamaan uusia ideoita toimintaamme. Tämä blogi ei tule sisältämään tuotemainoksia, vaan käsittelee arkipäivää toimistolla ja huomioita osuuskunnan ja nimenomaan tekniikan osuuskunnan haasteista ja mahdollisuuksista.

Olemme toimineet jo reilun vuoden verran ja nyt markkinointimme ottaa askeleen korkeammalle tasolle. Alla hieman tietoa osuuskunnastamme.

Tekniikan osuuskunta Icaros on pilottiryhmä tekniikan alalla Saimaan ammattikorkeakoulussa sekä mahdollisesti koko maailmassa. Icaros perustettiin virallisesti keväällä 2010, mutta toiminta pyörähti käyntiin kun lukuvuosi alkoi syksyllä 2010.

Saimaan ammattikorkeakoulussa tiimiyrittäjät opiskelevat ensimmäisen vuoden ihan normaalisti muiden opiskelijoiden kanssa ja vasta toisen vuoden syksyllä alkavat pyörittää omaa yritystä täydellä painolla.

Jokaista Icaroksen tiimiyrittäjää yhdistää halu käytännön tekemiseen ja itsensä kehittämiseen tulevaisuuden osaajiksi. Tavoitteemme on valmistua tietotekniikan insinööreiksi tekemällä asiakasprojekteja, joista saamme tarvittavan tietotaidon valmistumiseen. Jokaisella on hieman erilainen koulutustausta, joten osaamista löytyy monelta eri osa-alueelta.

Yhdessä muodostamme toimivan kokonaisuuden, joka pystyy vastaamaan ennakkoluulottomasti tulevaisuuden haasteisiin.